Lempeästi halaava senioripariskunta

Muut kuulemisen apuvälineet

Useimmiten toimivin ratkaisu kuulonalenemaan on yksilöllisesti säädetty kuulokoje. Aina se ei kuitenkaan ole mielekäs tai muuten sopiva vaihtoehto. Tällöin kuulemista voidaan helpottaa muilla kuulemisen apuvälineillä.

Palvelemme kaikissa kuuloon ja kuulemiseen liittyvissä asioissa. Meiltä löytyy myös useita vaihtoehtoja, joilla kuulemista voidaan helpottaa.

haastavia kuulemistilanteita

Yksilölliset säädettävät kuulokojeet auttavat yleensä jo sinällään  tehokkaasti puheen kuulemisessa. Kuulokojeisiinkin on saatavilla useita lisävarusteita, joista on apua erityisen haastavissa tilanteissa, kuten kokouksissa tai voimakkaassa hälyssä.

APUA keskustelUUN

Keskusteleminen hankaloituu kun kuulo on heikentynyt. Voi olla vaikeaa saada puheesta selvää etenkin jos on taustahälyä.

Puhevahvistin eli kommunikaattori on helppokäyttöinen laite heille, jotka eivät voi käyttää yksilöllisesti sovitettuja kuulokojeita. Kommunikaattori asetetaan kaulalle, pöydälle tai pidetään kädessä, ja siihen liitetään kuulokkeet.

Vanhempi ja nuorempi nainen keskustelevat iloisesti
Pariskunta istuskelee puistonpenkillä

Television kuuleminen

Kuulon heikentyessä television äänten kuuleminen vaikeutuu. Ääntä joutuu laittaa aiempaa kovemmalle ja puheesta voi silti olla vaikea saada selvää.

Television katseluun ja kuunteluun on monia apukeinoja. Pelkästään kuulokkeiden käyttö saattaa auttaa. Lisäksi löytyy erityisen vahvistavia kuulokkeita, langaton lisäkaiutin tai induktiosilmukka, joka sopii kojekäyttäjille.

Puhelimessa puhuminen

Puhelimessa kuuleminen on monesti hankalaa kun kuulo on heikentynyt. Silloin et näe keskustelukumppaniasi ja lisäksi taustamelu saattaa voimistua puhelimen välityksellä.

Apua puhelimessa puhumiseen voit saada vahvistinpuhelimella, Bluetooth-silmukalla tai puhelinvahvistimella. Puhelimeen yhdistettävät apuvälineet vahvistavat puheääntä ja voimistavat soittoääntä. Apuvälineitä löytyy niin kojeenkäyttäjille kuin heille, joilla ei ole kuulokojeita käytössään. 

apuvälineet kuulemiseen verKkokaupastamme

Muita kuulemisen apuvälineitä, kuten kommunikaattoreita ja vahvistinpuhelimia, voit tilata verkkokaupastamme suoraan kotiisi.

Yksilölliset kuulokojeet vaativat aina käyntiä kuuloasiantuntijan luona, jotta ne säädetään juuri sinulle sopiviksi. Kuuloasiantuntija auttaa myös kojeidesi kanssa sopivien lisävarusteiden valinnassa.

Olethan yhteydessä meihin, niin autamme löytämään sinulle sopivimman ratkaisun.

Muita apuvälineitä arkeen

Arkea voi helpottaa myös muilla kuulemisen apuvälineillä. Meiltä löytyy esimerkiksi herätyskelloja täristimellä ja tavallista kovemmalla herätysäänellä.

Tarvisitko apua johonkin muuhun kuuloasiaan? Olethan yhteydessä meihin, niin mietitään sinulle sopivin ratkaisu.